




MIEA-sivusto
Muutin Suomesta Japaniin elokuussa 2007 ja tassa blogissa kerron kokemuksistani. Kirjoitan blogiin eri aihealuista: arkielaman kokemuksistani, tyokokemuksistani suomen kielen opettajana ja PC-konsulttina, maailman uutisotsikoista jne.





Paikkakunnallallamme Shin Matsudossa on vuosittain 30v. ajan järjestetty käsityöläisnäyttely. Viime vuonna olimme ensimmäistä kertaa mukana näyttelyssä ja silloin Lii osallistui näyttelyyn sadonkorjuu aiheisella työllään. Pääsimme osallistumaan koko näyttelyn järjestelyihin kun Lii tuli jäseneksi käsityöläisyhdistyksen hallitukseen. 



Tänään on vihdoin koittanut äänestyspäivä Japanin puolue-vaaleissa. Puolue-ehdokkaat ja puolueiden tukipiirit ovat olleet äänekkäästi esillä ympäri maata. Aamuisin ihmisiä herätelleet puolue-ehdokkaiden vaaliautot ovat toimineet hyvinä herätyskelloina, sillä autojen kovaäänisistä kantautuvat puheet kuuluvat selvästi talojen sisälle. Lisäksi rautatieasemien edessä puolueiden edustajat kampanjoivat samoin äännekkäine puheineen huudattaen välillä kannattajayleisöään.
Naapurikuntani Kashiwan kulttuuri-keskuksen lisäksi opetan suomen kieltä yksityis-kursseilla. Olen saanut oppilaita eri kanavia pitkin, joista yksi on ollut Japanissa nettisivusto MY-sensei.com.
Olen aiemmin pitänyt Google Pages-sivustolla henkilö-kohtaista kotisivua. Google Pages-sivusto lakkautetaan google:n mukaan ja sen tulee korvaamaan Google Site. Avasinkin google-site:ssa itselleni jukka henttinen-sivuston.
Vuosi sitten laadin Suomen Happy Science-yhteisölle keskustelu-foorumin. Tänä vuonna tein yhteiseen käyttöön myös kotisivut, joissa informoidaan Suomen tapahtumista. Sivuston loin käyttämällä google:n kehittämää google-sivusto (google sites) sovellustyökalua.
Annoin ensimmäisen tunnin Suomen kielen opettajana Kashiwan kulttuuri-keskuksessa. Oppitunti keräsi kourallisen osallistujia, joista yksi oli tutustumiskäynnillä ja tunnin loputtua liittyi oppilaaksi. Näitä tutustumiskäyntioppilaita on tulossa ensi viikolla lisää, ja tällainen käytäntö on yleinen kurssimuotoisessa opetuksessa Japanissa. Tutustumiskäynnillä oppilas voi tutustua opettajaan ja opetukseen ja valita vapaasti haluaako osallistua kurssille.
Omassa opetuksessani keskityn siihen, mihin japanilaiset suomen kielet opettajat eivät kunnolla pysty, eli oikeaan suomen kielen ääntämiseen. Kurssi on kerran viikossa kestoltaan 1 1/2 tuntia. Harjoittelemme arkisista käytännön tilanteista selviytymista. Suomessa mm. työväenopistoissa käytössä oleva hyvin menee-kirja sopii hyvin tähän tarkoitukseen.
Olimme katsomassa Japanin kukkasidonnan mestaruus-kilpailuja yhtenä kilpailupäivä (Tokyo Flower Dream 2009). Tässä useamman päivän kestäneessä tapahtumassa kilpaili peräti 800 kukka-alan taitajaa. Kilpailussa tuli tehdä useita sidontatöitä.
Olin tapahtumassa perheeni ja parin ystävämme kanssa viimeisenä kilpailupäivänä. Silloin kilpailutöistä oli valittu jo parhaat ja finaaliin pääsi kymmenen parasta sitojaa, joiden tuli ratkaista mestaruus tekemällä yllätystyö. Yllätystyö on kukkasidonnassa työ, jossa kilpailijat saavat eteensä sellaisia materiaaleja, joista eivät etukäteen tiedä, ja heidän tulee tehdä näistä materiaaleista kukkaveistos.
Kilpailun voittajaksi tuli japanilainen ystävämme ja hänen ulkomaalainen vaimonsa oli hänen assistanttinaan. Kilpailun tilatöistä näyttävin oli voittajan suuri kuun muotoon tehty tilatyö. Tilatyöt ovat nimensä mukaan erittäin kookkaita.
Kilpailutöiden katselu ja kuvien ottaminen vei aikaa koska töiden ympärillä kuljeskeli jatkuvasti ihmisiä. Voittajan tilatyöstä ottamani kuva on otettu työn takapuolelta. Yllätyökilpailusta ottamassani kuvassa kilpailun voittaja on tekemässsä työtään ja hän on kuvassa oikeassa laidassa.
PC-konsultointitöissä olen asiakkaalle hankkimassa uutta PC:tä. Windows 7 on kuitenkin Japanissa näillä näkymin tulossa vasta joulumarkkinoille.
Olen toista vuotta käyttänyt japaninkielistä Windows Vista Home Premium-käyttöjärjestelmää NEC-merkkisessä kannettavassa PC:ssä.