Syyskuun alussa aloitin opinnot Tokio Central Language school - nimisessä koulussa Tokiossa. Ensimmäisessä kuussa opiskelin Comprehensive Japanese 1 – kirjan. Ensimmäinen kurssi kestää normaalisti 3 kuukautta, mutta Japaniin tuloni ajoittui niin, että kurssia oli käyty jo 2 kuukautta, joten opiskelin kirjasta koulussa vain viimeisen kolmanneksen. Omalla ajalla kävin läpi myös alkuosan kirjasta. Kirja lähti liikkeelle alkeista, mutta eteni melko nopeaan niin, että kirjan lopuksi tuli osata kirjoittaa hirakanat, katakanat sekä 120 Kanji-merkkiä. Kielioppi käsitti japanin kielen perusrakenteen ja peruskieliopin kuten kysymyslauseet, kieltolauseet, menneen ja nykyhetken lauseet sekä ilmauksia mm. kuinka pitää sanoa kun halutaan tehdä jotain (desire), potentiaalin ilmaisu (potential), nykyhetkellä tehdä jotain (the present countinous tense), käskeä (imperative), kieltää (prohibition), neuvoa jne.
Toinen kurssi alkoi lokakuun alussa. Toisessa kurssissa Kanjimerkkejä on 300 eli huomattavasti enemmän kuin ensimmäisessä kirjassa. Ensimmäisen kirjan Kanjimerkit olivat tietysti helpommasta päästä, joten toisen kurssin Kanji merkkien opetteluun menee paljon aikaa. Lisäksi toisella kurssilla tulee paljon uusia kielioppi- ja lauserakenteita, joten kurssi on ensimmäisen kurssin tapaan varsin intensiivinen luonteeltaan. Tunnilla istumisen lisäksi on tehtävä paljon kotitehtäviä ja harjoiteltava itsekseen Kanji-merkkien kirjoitusta.
Itselleni Japanin opiskelu on tuntunut kovin vuoristoratamaiselta. Välillä Japanin kieli on tuntunut aivan ylitsepääsemättömän vaikealta, koska kovasta opiskelusta huolimatta ei mitään edistymistä ole vaikuttanut tapahtuneen. Erityisesti Kanji-merkkien opettelu vie välillä kaikki voimat ja niiden kanssa tulee helposti tunne, ettei niitä voi millään oppia. Sitten kuitenkin taas joku toinen päivä tuleekin toivon pilkahduksia, kun huomaakin muistavansa ja osaakin lukea sellaisia merkkejä, jotka aluksi tuntuivat aivan ylitsepääsemättömän vaikeille.
Sama vuoristorata ilmiö on myös puhumisessa. Välillä yksinkertaistenkin lauseiden muodostaminen ja puhuminen on ollut hankalaa. Ravintolassa tai kaupassa ei ole osannut esittää edes yksinkertaisia kysymyksiä tai ymmärtää mitä minulle yritetty sanoa. Monta kommellusta on sattunut kun olen yksin liikkunut Tokiossa. Olen kuitenkin huomannut, että pääasia on vain yrittää uudestaan ja totutella asioihin pikku hiljaa. Vaaditaan paljon nöyryyttä ja kärsivällisyyttä. Monet asiat, joita Suomessa on pitänyt itsestäänselvyytenä, pitää opetella Japanissa uudelleen alusta. Kaikesta haasteellisuudesta huolimatta perusasioiden opettelu on ollut erittäin antoisaa, kun vain on päässyt yli omien mielialojen vaihtelujen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti